Tiedote 8.2.2008
 

Smash-Tennis nousi jälleen Suomen suurimmaksi tennisseuraksi

Itä-helsinkiläinen Smash-Tennis on taas jäsenmäärältään Suomen Tennisliiton
jäsenseuroista suurin. Smash-Tenniksen jäsenmäärä on 1389, kasvua edellisvuodesta on 211 jäsentä. Smash-Tennis ohitti tällä jäsenmäärällään muutaman vuoden suurimpana seurana olleen helsinkiläisen HVS-Tenniksen, jonka jäsenmäärä on nyt 1270.

Smashin jäsenmäärän kasvuun on vaikuttanut laadukas juniori- ja aikuisvalmennustyö seurassa jo vuosien ajan. Kaiken ikäisille ja tasoisille jäsenille on pyritty tarjoamaan monipuolista toimintaa tenniksen ja yhdessäolon merkeissä. Viikoittain ainakin kerran viikossa ohjatuissa harjoituksissa käy noin 600 pelaajaa nelivuotiaasta yli seitsemänkymppiseen tennisharrastajaan.

Smash järjestää myös eritasoisia kilpailuja ympärivuoden omalla Clubillaan. Kesäisin Smash järjestää myös tenniskursseja ympäri Helsinkiä Finland Tennis Clubilla Myllypurossa , Metsälässä ja Marjaniemessä. Myös sarjatennistoiminta on aktiivista yli kolmellakymmenellä eri sarja-tennisjoukkueella eri sarjatasoilla niin Suomen Tennisliiton että Suomen Senioritenniksen sarjoissa. Smashin naiset voittivat viime vuonna Suomen mestaruuden Piia Suomalaisen ja Katariina Tuohimaan johdolla sekä miehet voittivat Timo Niemisen avustavana liigahopeaa.


Smash-Tennis täyttää 28.3.2008 kolmekymmentä vuotta ja on nopeasti noussut johtavaksi tennisseuraksi Suomessa. Varmasti yhtenä syynä jäsenmäärän kasvuun on lukuisat päätoimiset ja osa-aikaiset, hyvin koulutetut ja ammattitaitoiset valmentajat. Päätoimisina valmentajina toimivat mm. Joni Wilenius, Aivo Ojassalu, Jussi Koivisto, Mauri Dahlman, Juha Romppanen, Ismo Rönkkö, Jesper Saarni, Antrei Lausti, sekä fyysisestä valmennuksesta vastaava Timo Ojasto. Seuraa johtaa Heikki Kovanen ja sen kokopäivätoimisena toiminnanjohtajana on Tapio Totro sekä toimintapäällikkönä Olli Helminen.

Smash-Tennis on vireä, uudistuva sekä koko ajan kehittyvä seura ja sen alaisuuteen perustettiin viime vuonna mm. Sulkis & Racketlon jaokset, joissa tällä hetkellä harjoittelee n. 40 innokasta jäsentä mailapelivastaava Ari Ahokkaan johdolla.

Tutustu Smashin toimintaan www.smashtennis.org ja tervetuloa mukaan hyvään seuraan.